Kodin remonttien tekeminen ulkoisestaan usein alan ammattilaisille heidän osaamisensa ja kokemuksensa vuoksi. Joskus kuitenkin voi valitettavasti käydä niin, ettei ammattilaisen tekemä remontti onnistu ja siinä ilmenee jonkinlainen virhe. Remontin teettäjän on hyvä tällaisissa tilanteissa tietää, kuka on vastuussa tapahtuneesta virheestä. Lisäksi on olennaista myös tietää, kuinka kauan remontin tekijä on vastuussa tekemistään virheistä. Tässä artikkelissa käsitellään remontin tekijän virhevastuuta ja vastuuaikaa remonteissa, joissa kuluttaja on tilannut työn elinkeinonharjoittajalta.
Remontin tekemiseen sovelletaan kuluttajansuojalakia silloin, kun remontin teettäjänä on kuluttaja ja työ tilataan elinkeinonharjoittajalta. Elinkeinonharjoittajan tekemän remontin on sisällöltään, suoritustavaltaan ja tulokseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Työ on suoritettava ammattitaitoisesti ja huolellisesti sekä tilaajan etu huomioon ottaen. Remontin tekijän, usein urakoitsijan, on pystyttävä näyttämään, että palvelu on suoritettu ammattitaitoisesti ja huolellisesti. Tehdyn työn on myös kestävyydeltään ja muuten vastattava sitä, mitä tällaisten remonttien yhteydessä on aihetta olettaa. Remontin tulee myös vastata muun muassa laissa asetettuja vaatimuksia. Mikäli remontin tekijä hankkii palvelun suorittamista varten tarvittavaa materiaalia, tulee materiaalin olla lähtökohtaisesti kestävyydeltään ja muilta ominaisuuksiltaan hyvälaatuista. Mikäli palvelua ei suoriteta edellä mainittujen kriteerien mukaisesti, voi siinä olla kuluttajansuojalain mukaan virhe.
Remontin tekijän vastuuaika muodostuu remontille myönnetystä takuusta sekä lain mukaisesta virhevastuusta. Remontille annettava takuuaika on usein kaksi (2) vuotta. Remontin tekijä voi joissain tilanteissa olla vastuussa virheistä myös takuuajan jälkeenkin. Mikäli virhe on seurausta esimerkiksi remontin tekijän törkeästä laiminlyönnistä, voi virhevastuu kestää jopa kymmenen (10) vuotta.
Remontin tilaajan on ilmoitettava havaitsemastaan virheestä remontin tekijälle kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai hänen olisi pitänyt se haita. Virheeseen voi kuitenkin vedota myöhemminkin esimerkiksi siinä tapauksessa, jos remontin tekijä on menetellyt törkeän huolimattomasti tai kunnianvastaisesti ja arvottomasti. Tämänkaltaisesta tilanteesta voi olla kyse esimerkiksi silloin, jos remontin tekijä on antanut valheellista tietoa remontin aikana tapahtuneesta vahingosta.
Havaitsitko teettämässäsi remontissa virheen? Remonttien virhetilanteisiin liittyvissä asioissa voit olla meihin yhteydessä soittamalla numeroon +358 9 3540 7111 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen toimisto@lakilehtonen.fi. Maksuttoman ensimmäisen yhteydenoton aikana arvioimme, miten juuri sinun tapauksessasi kannattaisi edetä.
Tämän artikkelin on kirjoittanut oikeustieteiden opiskelija Hanna Lampela.
Asuntokaupan ja asunnon remontointiin liittyvissä erimielisyyksissä asiakkaan käytettävissä on Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy:n erittäin laaja osaaminen, minkä avulla asiakkaan asia voidaan arvioida perusteellisesti usein jo ensimmäisen maksuttoman puhelun aikana. Näin asiakas voi olla varma, ettei hän maksa turhasta asiamiehen käytöstä, jos siihen ei ole tarvetta.
Kun kuluttaja tilaa remontin elinkeinonharjoittajalta, sovelletaan remontin tekemiseen kuluttajansuojalakia. Kuluttajansuojalain mukaan tehdyn työn on sisällöltään, suoritustavaltaan ja tulokseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Mikäli remonttia ei suoriteta kuluttajansuojalaissa määriteltyjen kriteerien mukaisesti, voi siinä olla virhe.
Remontin tekijä on yleensä virhevastuussa kahden (2) vuoden ajan remontin valmistumisesta. Joissain tilanteissa remontin tilaaja voi vedota remontin virheeseen myös takuuajan päättymisen jälkeen.
Remontin tilaajan on ilmoitettava havaitsemastaan virheestä remontin tekijälle kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai hänen olisi pitänyt se haita. Ilmoitus virheestä eli reklamaatio on syytä tehdä aina kirjallisesti.
Virhevastuu on lakiin perustuva vastuu tuotteen tai palvelun kunnosta tai laadusta. Takuulla viitataan myyjän tai palveluntuottajan myöntämään takuuaikaan.
Urakoitsija vastaa pääsääntöisesti takuuajan jälkeenkin sellaisista virheistä, joiden tilaaja näyttää aiheutuneen urakoitsijan törkeästä laiminlyönnistä, täyttämättä jääneestä suorituksesta tai olevan seurausta sovitun laadunvarmistuksen olennaisesta laiminlyönnistä ja joita tilaaja ei ole kohtuuden mukaan voinut havaita vastaanottotarkastuksessa eikä takuuaikana.
Rakentamislupa tarvitaan sellaiseen korjaus- ja muutostyöhön, joka on verrattavissa rakennuksen rakentamiseen, sekä rakennuksen laajentamiseen tai sen kerrosalaan laskettavan tilan lisäämiseen.