.jpg)
Kuluttajansuojalain 7 luvun 39 §:ssä on säädetty luotonantajan ja myyjän yhteisvastuusta. Tämän pykälän nojalla kuluttajalla, jolla on oikeus pidättyä maksusta taikka saada hinnan palautusta, vahingonkorvausta tai muu rahasuoritus myyjältä tämän sopimusrikkomuksen johdosta, on sama oikeus sitä luotonantajaa kohtaan, joka on rahoittanut kaupan. Luotonantaja ei kuitenkaan ole velvollinen maksamaan kuluttajalle enempää kuin on saanut tältä maksuina.
Kyseisen pykälän soveltamisesta on vain niukasti oikeuskäytäntöä eikä lain esitöistäkään saa syvällisempää otetta siihen, mitä tällä yhteisvastuulla tosiasiallisesti tarkoitetaan käytännön elämässä. Näyttäisi myös siltä, että olemassa oleva soveltamiskäytäntö on pyörinyt pitkälti luottokortilla tilattujen tavaroiden ympärillä ja on jäänyt täysin huomioimatta, että muunkinlaisissa järjestelyissä voi olla kyse luottosuhteesta kuin vain luottokortin kohdalla. Esimerkiksi rahoitussopimukset ovat nykypäivänä tavanomaisia ostettaessa autoa tai muita arvokkaampia tavaroita.
Jos luotonantajan yhteisvastuuta tarkastellaan autokaupan virheen näkökulmasta, voidaan kiinnittää huomio siihen, ettei pykälässä käytetä termiä ”virhe”, vaan puhutaan sopimusrikkomuksesta. Soveltuuko pykälä siis tilanteeseen, jossa autossa ilmenee virhe? Kuluttajansuojalain 5 luvun 12 §:ssä säädetään tavaran virheestä ja kyseisessä pykälässä sopimusrikkomus on rinnastettu virheeseen, eli tavara on virheellinen, jos se ei ole sopimuksenmukainen. Virhettä tulee nimenomaan arvioida sopimuksenmukaisuuden pohjalta. Sopimusrikkomuksen voidaan siten katsoa sisältävän myös virhetilanteet, koska eri näkemys johtaisi kuluttajansuojalain sisäiseen ristiriitaan.
Tulkintatukea voidaan hakea myös kuluttajansuojalain 12 luvun 1 §:stä ja sen soveltamisesta. Kyseinen pykälä koskee kulutushyödykkeen välittäjän vastuuta. Elinkeinonharjoittaja, joka välittää kulutushyödykettä koskevan sopimuksen hyödykkeen tarjoajan lukuun, vastaa hyödykkeen hankkivalle kuluttajalle sopimuksen täyttämisestä 5 luvun mukaisesti, eli toisin sanoen välittäjä vastaa tavaran virheellisyydestä samoin kuin myyjä vastaisi. Voidaan katsoa, että 12 luvun 1 §:stä ilmenee tarkemmin kuluttajansuojalaissa käytetyn yhteisvastuun sisältö – eli yhteisvastuu kattaa virhetilanteet ja niitä arvioidaan 5 luvun perusteella. Toisin sanoen myyjä, välittäjä ja luotonantaja ovat kaikki vastuussa tavaran virheellisyydestä kuluttajansuojalain 5 luvun mukaisesti.
Kuluttaja voi myyjän kieltäytyessä oikaisemasta auton virheellisyyttä tai purkamasta kauppaa, kääntyä luotonantajan puoleen ja esittää tälle samat vaatimukset. Kauppa voitaisiin purkaa luotonantajan ja kuluttajan välillä, jolloin luottosuhde päätetään, maksetut erät palautetaan kuluttajalle ja tämä poistetaan auton haltijan roolista. Tämän jälkeen luotonantaja voi selvittää asian myyjän kanssa heidän välisin sopimuksin, joihin kuluttajalla ei ole osaa eikä arpaa.
Nykyisin auton virhetilanteissa luotonantajat ovat hyvin vaisuja yhteisvastuusta kuluttajaa kohtaan. Kuluttajan ilmoittaessa auton omistajalle, eli luotonantajalle virheestä ja kysyessään maksujen tauottamisesta, tälle todetaan tylysti, ettei maksuja voi jättää maksamatta tai ne voi jättää maksamatta, mutta kaikki maksut erääntyvät maksettavaksi kerralla, kun tilanne raukeaa. En ole kertaakaan kuullut yhdeltäkään asiakkaaltani, että tässä kohtaa luotonantaja olisi millään tavoin informoinut tätä omasta yhteisvastuustaan tai yrittänyt ottaa muutoinkaan vastuuta autosta sen omistajana. Kuuluuko siis kuluttajan ottaa taloudellinen vastuu ja riski toisen omistamasta autosta? Voidaan myös pohtia saako luotonantaja perusteetonta etua kuluttajan kustannuksella, jos tämä hoitaa vaatimusten esittämisen sekä asian edistämisen viranomaisessa oikean omistajan puolesta?
Kuluttaja-asiamies on vuonna 2022 tiedustellut pankeilta siitä, miten luotonantajan ja myyjän yhteisvastuu toteutuu heidän toiminnassaan. Selvitykset saatuaan kuluttaja-asiamies katsoi, että kuluttajien vaatimuksia yhteisvastuusta oli hylätty perusteettomasti eri syihin vedoten. Ilmeni myös tapauksia, joissa kuluttajia on palloteltu palvelun tarjoajien ja pankkien välillä ilman, että kukaan otti kuluttajan asiaa aidosti hoidettavakseen. Vastaava tilanne on myös itselle tuttu, kun olen vaatinut useammilta luotonantajilta luottosuhteen purkamista myyjän sopimusrikkomuksen perusteella – yksikään luotonantaja ei ole ryhtynyt toteuttamaan vastuutaan artikkelin kirjoittamisen hetkellä. Luotonantajat ovat passivoituneet tai ilmoittaneet ”kysyvänsä myyjältä asiasta”. Tästä voi päätellä, että kyse on vaietusta asiasta, johon liittyen päätöksenteko on haastavaa. Ollaan niin sanotusti vierailla vesillä.
Näyttäisi siis siltä, ettei tilanne ole juurikaan kohentunut viimeisen muutaman vuoden aikana. Vain harvoilla näyttää olevan jonkinlainen käsitys siitä, että luottoyhtiöllä voisi olla velvollisuuksia kuluttajaa kohtaan, jos esimerkiksi auto osoittautuu sopimuksenvastaiseksi. Näistä kuluttajan oikeuksista tulisi tiedottaa selkeästi ja siten, että tieto on helposti löydettävissä. Sitä voidaankin pohtia, onko vaatimus helposti löydettävästä tiedosta täytetty ujuttamalla maininta pitkiin vakioehtoihin, joita juuri kukaan ei tunnetusti lue. Tulisiko luotonantajan kertoa tästä yhteisvastuusta kuluttajalla samalla, kun tämä ilmoittaa autossa ilmenneestä virheestä?
Nykytilan kohtuuttomuutta voidaan valaista vielä seuraavan esimerkin avulla:
Henkilö A tilaa luottokortilla ulkomailta tavaroita, joita ei koskaan toimiteta. Henkilö A ilmoittaa asiasta luotonantajalle, joka palauttaa A:lle tämän suorittamat maksut tai vaihtoehtoisesti jättää perimästä kyseisten tavaroiden hinnan. Kaupan vaikutukset siis poistetaan täysin.
Henkilö B ostaa auton luotolla ja ilmenee, että auto on aiemmin pahoin kolaroitu. B on ostanut auton, jolla ei ole kolarihistoriaa, jolloin auton voidaan katsoa olevan sopimuksenvastainen, eli virheellinen. Miksei B voi pyytää luotonantajaa palauttamaan maksuja/ luotonantaja ei suostu palauttamaan maksuja, kuten henkilön A tilanteessa? Säännöksen soveltamisen pitäisi muodostua yhdenmukaiseksi kaikenlaisten pykälän soveltamisalaan kuuluvien luottosopimusten kohdalla tavaran hankintahinnasta riippumatta, eikä vain luottokortilla tilattaessa.
Luottosuhteissa oikeussuhteet ovat monimutkaisia, sillä perinteisen myyjä-ostaja-asetelman sijasta oikeustoimessa on mukana kolme tahoa, joilla on kaikilla velvollisuuksia sekä oikeuksia toisiaan kohtaan. Jos kaipaat apua luottosopimusehtojen tulkinnassa ja oikeussuhteiden selvittämisessä lakimiehemme auttavat mielellään.
Lukijan tulee huomioida, että artikkelissa esitetyt väitteet ovat paikoin kirjoittajan omia näkemyksiä asiasta, josta ei vielä ole vakiintunutta käytäntöä.
Kulutajariitatilanteissa asiakkaan käytettävissä on Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy:n erittäin laaja osaaminen kuluttajansuojalain 5 ja 8 luvuista. Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy:n kattavan osaamisen avulla asiakkaan asia voidaan arvioida perusteellisesti usein jo ensimmäisen maksuttoman puhelun aikana. Näin asiakas voi olla varma, ettei hän maksa turhasta asiamiehen käytöstä, jos siihen ei ole tarvetta.
Se tarkoittaa, että kuluttajalla on oikeus esittää samat vaatimukset myös luotonantajalle kuin myyjälle, jos myyjä rikkoo sopimusta. Näitä vaatimuksia voivat olla esimerkiksi maksusta pidättyminen, hinnan palautus tai vahingonkorvaus. Luotonantajan vastuu rajoittuu kuitenkin siihen määrään, jonka se on saanut kuluttajalta maksuina.
Ei. Vaikka käytännössä soveltaminen on usein liitetty luottokortilla tehtyihin ostoihin, sama periaate koskee myös muita luottosopimuksia, kuten auton tai muiden arvokkaiden hyödykkeiden hankintaan liittyviä rahoitussopimuksia.
Kyllä. Vaikka pykälässä puhutaan ”sopimusrikkomuksesta” eikä ”virheestä”, kuluttajansuojalain 5 luvun mukaan virhe rinnastetaan sopimusrikkomukseen. Näin ollen yhteisvastuu kattaa myös virheelliset autot, esimerkiksi tilanteessa, jossa auto ei vastaa sovittuja ominaisuuksia.
Kuluttaja voi kääntyä luotonantajan puoleen ja vaatia tältä samoja oikaisutoimia. Käytännössä tämä voi tarkoittaa kaupan purkamista luotonantajan kanssa, jolloin luottosopimus päätetään, kuluttajan maksamat erät palautetaan ja luotonantaja selvittää asian myyjän kanssa.
Valitettavasti heikosti. Tekstin mukaan luotonantajat ovat usein passiivisia, eivätkä kerro kuluttajille velvollisuudestaan yhteisvastuuseen. Kuluttajia on jopa palloteltu pankkien ja palveluntarjoajien välillä, ilman että kukaan ottaa vastuuta asiasta.
Koska saman lainkohdan soveltaminen johtaa erilaiseen kohteluun riippuen siitä, onko kyse pienestä luottokorttiostoksesta vai esimerkiksi auton rahoituksesta. Luottokorttiostoksissa rahat usein palautetaan, mutta autokaupoissa kuluttajan on ollut vaikeampi saada luotonantajalta vastaavaa suojaa, vaikka lain pitäisi toimia samalla tavalla molemmissa tilanteissa.
