Vahva sähköinen tunnistaminen

Verkkopankitunnusten huolellinen säilyttäminen ja kuluttajaluottosopimuksen muotovelvollisuus

 

Verkkopankitunnusten huolellinen säilyttäminen ja kuluttajaluottosopimuksen muotovelvollisuus

Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan pankkilautakunnassa on käsitelty usein sitä, koska luottokorttia tai sen tunnuslukua on säilytetty huolellisesti tai paremminkin huolimattomasti. Lautakunnassa on aina silloin tällöin ollut myös juttuja verkkopankkitunnusten väärinkäytöstä, mutta ne eivät ole ainakaan vielä, nousseet yhtä käsitellyiksi asioiksi kuin luottokortit. Mielenkiintoisen asiasta tekee se, että verkkopankkitunnuksia käytetään varsin yleisesti vahvaan sähköiseen tunnistamiseen.

Korkein oikeus antoi lokakuussa 2016 mielenkiintoisen ennakkoratkaisun juuri verkkopankkitunnusten säilyttämisestä. Samassa ratkaisussa käsiteltiin myös luottokustannusten perimistä kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n perusteella.

Oikeustapauksen sisältö

Tapauksessa oli kysymys kotona säilytetyistä tunnuksista, joita valittajan puoliso oli käyttänyt väärin. Puoliso oli hakenut pikavippiä valittajan tunnuksia hyväksi käyttäen ja asiassa siis riideltiin siitä, onko valittaja velvollinen maksamaan luoton takaisin. Tunnuksilla tarkoitetaan tässä tapauksessa pankin toimittamaa käyttäjätunnusta sekä avainlukulistaa. Monissa pankeissa tällaiset tunnukset on nykyään korvattu tunnuksilla, joihin liittyy tunnuksen ja listan lisäksi vielä henkilökohtainen salasana. Tällaisia tunnuksia käytettäessä olisi siis kaikkien kolmen komponentin oltava samassa paikassa helposti löydettävissä. Toisaalta ratkaisua voidaan myös soveltaa myös muun tyyppisiin vahvan sähköisen tunnistamisen välineisiin, kuten henkilökorttiin ja siihen mahdollisesti liittyvään tunnuslukuun.

Verkkopankkitunnukset toimivat Suomessa varsin yleisesti vahvan sähköisen tunnistamisen välineenä, joten niitä koskee korkeampi huolellisuusvelvoite kuin esimerkiksi luottokortin säilyttämistä. Luottokortin osalta täysi vastuu syntyy ainoastaan törkeän huolimattomuuden tapauksissa kun taas sähköisen tunnistamisen tapauksissa raja on asetettu alemmas normaaliin huolimattomuuteen.

Vahva sähköinen tunnistaminen ja huolellisuusvelvoite

Korkein oikeus on ottanut asiaan varsin jyrkän kannan, kun se toteaa, että verkkopankkitunnuksia on myös kotona säilytettävä siten, etteivät perheenjäsenet niitä helposti löydä. Tältä osin ratkaisu eroaa jonkin verran Pankkilautakunnan antamista ratkaisuista, joissa lähtökohtana on ollut, että kotona luottokorttia ja pankkitunnuksia voi säilyttää hiukan vapaammin, kun julkisissa tiloissa. Päätös tarkoittaa lähtökohtaisesti sitä, ettei kotonakaan tunnuksia voi säilyttää niin, että ne voidaan helposti yhdistää ja siten siis käyttää luvattomasti. Karrikoidusti voidaan sanoa, että Korkein oikeus on päätöksessään linjannut, ettei Suomessa voi luottaa omiin perheenjäseniinsä. Päätös toivottavasti myös vauhdittaa valtion toimia korvata pankkitunnukset lähes ainoana vahvan sähköisen tunnistamisen muotona, jollain valtion ylläpitämällä järjestelmällä.

Korkein oikeus on päätöksessään todennut (KKO:2016:73):

”Korkein oikeus toteaa, että tunnistusvälineen haltijan menettelyä tunnistusvälineen säilyttämisessä on yleensä arvioitava samoin perustein siitä riippumatta, kuka on välinettä oikeudettomasti käyttänyt. Vähimmäisvaatimuksena on, että tunnistamiseen tarvittavia tunnistetietoja ja tunnistamisen välinettä ei säilytetä kotona samassa, toisten tiedossa olevassa tai helposti löydettävissä olevassa paikassa. Huolimaton säilytystapa lisää riskiä siitä, että perheenjäsen käyttää väärin toisen perheenjäsenen tunnistusvälinettä.

Valittaja oli säilyttänyt sekä verkkopankin käyttäjätunnusta että avainlukulistaa kotonaan puolisoiden yhteisessä laskulaatikossa. Valittaja on tiennyt, että säilytyspaikka on hänen puolisonsa tiedossa ja vaivatta tämän saatavilla. Tällainen avoin säilytystapa ei täytä tunnistusvälineen huolellisen säilyttämisen vaatimuksia edes perheenjäsenten kesken. Koska valittaja ei ole ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin pitääkseen tunnistusvälineensä suojassa, hänen huolimattomuuttaan ei voida pitää lievänä.”

Kuluttajaluottosopimuksen muotovelvollisuus

Samassa päätöksessä Korkein oikeus on myös ottanut kantaa kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:ssä säädettyyn kuluttajaluottosopimuksen muotovelvollisuuteen. Pykälässä säädetään, että luottosopimus on tehtävä kirjallisesti tai siten sähköisesti, että kuluttaja voi tallentaa alkuperäisen luottosopimuksen. Pykälän kolmannessa momentissa on säädetty, ettei kuluttajalta saa periä korkoja tai kuluja jos niistä ei ole kirjallisesti sovittu.

Tämä on hyvä muistutus siitä, miten liiketoiminta tulee järjestää jos sopimukset tehdään pääsääntöisesti sähköisesti. Korkein oikeus on tältä osin päätöksessään viitannut Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisuun C-49/11, jossa todetaan, että liiketoimintakäytäntö, joka muodostuu siitä, että luottosopimuksen tiedot ovat saatavilla yksinomaan asianomaisen yrityksen internetsivustolle johtavan hyperlinkin kautta, ei täytä kuluttajansuojasta etäsopimuksissa annetun direktiivin (97/7/EY) 5 artiklan vaatimuksia, koska kyseinen yritys ei ”toimita” näitä tietoja eikä kuluttaja ”saa” niitä samassa säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Näin ollen ei voida katsoa, että kyseessä olevan kaltainen internetsivusto on direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”pysyvä tapa”.”

Edellä mainitun perusteella Korkein oikeus on katsonut, ettei luotonantajalla ollut oikeutta periä luotosta kuluja tai korkoja, koska luottosopimusta ei ollut toimitettu kuluttajalle pysyvällä tavalla. Tämä on hyvinkin merkittävä ohje yrityksille, jotka tekevät luottosopimuksia pääsääntöisesti verkossa. Edellä mainittu tarkoittaa sitä, että ainoastaan linkittämällä sopimuksen ehdot, kuluttajalle lähetettävässä vahvistusviestissä, luotonantaja ei ole oikeutettu perimään luottoon liittyviä kuluja tai korkoja. 

Artikkelin kirjoittaja Petteri Lehtonen on Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy:n perustaja. Hän on erikoistunut asumiseen ja kuluttajansuojaan liittyvään juridiikkaan sekä perintöoikeuteen. Tämän lisäksi hänellä on yli vuosikymmenen kokemus sopimus-, matkailu-, hankinta-, julkisuus- ja hallintolainsäädännöstä.

(Kuvassa: Vallisaari avattiin yleisölle vuoden 2016 aikana. Suomenlahti Vallisaaresta päin kuvattuna)