Osakkeenomistajalla on pitkälle ulottuva vapaus teettää omalla kustannuksellaan kunnossapito- ja muutostöitä omistamassaan huoneistossa. Kyseinen vapaus ei kuitenkaan ole täysin rajoittamaton, sillä osakkailla voi joissain tilanteissa olla velvollisuus ilmoittaa remontista taloyhtiölle ennen työn aloittamista. Tämän ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömisellä voi olla ikävät seuraukset niin osakkaalle itselleen, kuin myös taloyhtiölle sekä muille osakkeenomistajille. Ennen remontin aloittamista kannattaakin siis aina selvittää, että tuleeko remontista tehdä ilmoitus taloyhtiölle.
Osakasremonteista on usein ilmoitettava taloyhtiölle
Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajan on aina ilmoitettava kunnossapito- ja muutostöistä etukäteen kirjallisesti taloyhtiön hallitukselle tai isännöitsijälle, jos remontti voi vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkeenomistajan vastuulla olevan kiinteistön, rakennuksen tai osakehuoneiston käyttämiseen. Osakkaan tulee siis pääsääntöisesti ilmoittaa taloyhtiölle kaikista sellaisista remonteista, jotka vaikuttavat tai voivat vaikuttaa rakenteisiin, eristyksiin tai rakennuksen perusjärjestelmiin (esimerkiksi vesi- ja sähköjärjestelmät).
Ilmoitus remontista tulee tehdä kirjallisesti. Ilmoituksessa on hyvä mainita osakkaan tiedot (esimerkiksi osakkaan nimi ja asunnon numero) sekä tarpeelliset tiedot remontista (mitä remontoidaan, remontin ajankohta ja kuka remontin tekee jne.). Taloyhtiö voi myös antaa tarkempia määräyksiä ilmoituksen tekemisestä. Ennen ilmoituksen tekemistä kannattaakin siis aina perehtyä oman taloyhtiön yhtiöjärjestykseen.
Taloyhtiön lisäksi remontista on usein hyvä ilmoittaa myös naapureille, mikäli siitä voi aiheutua heille haittaa. Varsinaista velvollisuutta tähän ei kuitenkaan osakkaalla ole, sillä velvollisuus ilmoittaa remontista muille osakkaille on asunto-osakeyhtiölain mukaan taloyhtiön hallituksella tai isännöitsijällä. Hallituksen tai isännöitsijän on annettava viipymättä tieto ilmoituksesta sellaiselle toiselle osakkeenomistajalle, jonka osakehuoneistoon tai sen käyttämiseen remontti voi vaikuttaa.
Taloyhtiön on vastattava ilmoitukseen kohtuullisessa ajassa
Taloyhtiön on käsiteltävä ilmoitus viivytyksettä ja ilmoitettava ilmoituksen tehneelle osakkaalle työn sallimisesta sekä siihen liittyvistä ehdoista tai työn kieltämisestä kohtuullisessa ajassa. Työn aloittaminen voidaan kieltää vain painavasta syystä ja taloyhtiön on perusteltava päätöksensä. Kielteiseen päätökseen on mahdollista hakea muutosta esimerkiksi muuttamalla remonttia koskevia suunnitelmia tai viemällä asia eteenpäin oikeusteitse.
Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin seuraukset
Rajanveto ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvien ja sen ulkopuolisten remonttien kohdalla voi joissain tilanteissa olla epäselvä. Tämän vuoksi taloyhtiölle kannattaa ilmoittaa lähtökohtaisesti kaikista sellaisista pintaremontteja suuremmista remonteista, jotka voivat vaikuttaa rakenteisiin, eristeisiin tai muihin huoneistoihin. Jos osakas laiminlyö ilmoitusvelvollisuutensa, voi siitä aiheutua hänelle seurauksia. Osakas voi esimerkiksi joutua keskeyttämään jo aloitetun remontin. Taloyhtiö voi myös vaatia osakasta purkamaan luvatta tehdyt muutokset. Mikäli luvattomista muutoksista on aiheutunut vahinkoa taloyhtiölle tai muille osakkaille, voi remontin teettänyt osakas joutua korvausvastuuseen aiheutuneista vahingoista.
Tämän artikkelin on kirjoittanut oikeustieteiden opiskelija Hanna Lampela.
Asuntokaupan ja asunnon remontointiin liittyvissä erimielisyyksissä asiakkaan käytettävissä on Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy:n erittäin laaja osaaminen, minkä avulla asiakkaan asia voidaan arvioida perusteellisesti usein jo ensimmäisen maksuttoman puhelun aikana. Näin asiakas voi olla varma, ettei hän maksa turhasta asiamiehen käytöstä, jos siihen ei ole tarvetta.
Lue myös:
- Myyjän vastuu asuntokaupassa: kosteusvaurio
- Kylpyhuoneen kosteusvaurio
- Taloyhtiön vastuunjakotaulukko
- Taloyhtiön hallituksen vastuu
- Kiinteistövälittäjän vastuu asuntokaupassa
- Kiinteistökaupan virheestä ilmoittaminen