Autokaupan purku 14 vrk

Autokaupan purku 14 vrk

Autokaupan purku 14 vrk

Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa tästä aiheesta jo jonkin aikaa, mutta sain kyseisen Kuluttajariitalautakunnan päätöksen vasta tällä viikolla käyttööni. Kyseessä on siis varsin uusi ilmiö, joka on syntynyt siitä, kun autoja on alettu myymään etä- ja kotimyynnillä.

Käytän tämän jutun pohjana Kuluttajariitalautakunnan helmikuussa 2017 antamaa päätöstä ostajan peruuttamisoikeudesta kotimyynnillä tehtyyn autokauppaan.

Kysymyksessä oli tapaus, jossa henkilö oli ostanut auton autoliikkeestä siten, ettei kauppaa oltu tehty autoliikkeen toimitiloissa. Kauppa oli kuitenkin tehty niin, että myyjä ja ostaja olivat olleet samassa tilassa samaan aikaan, eli siis kotimyyntinä.

Kotimyynti vai etämyynti?

Mikä on koti- ja etämyynnin ero? Kotimyynnissä molemmat osapuolet ovat paikalla silloin kun kauppa tehdään, mutta kauppaa ei tehdä elinkeinonharjoittajan toimitiloissa. Ehkä yleisin tapa tehdä kotimyyntiä on se, että myyjä tulee ostajan kotiin myymään tuotteensa. Myynti voidaan myös kuitenkin tehdä siis jossain muussakin tilassa, kunhan se ei ole elinkeinonharjoittajan vakituinen tai siirrettävä myyntipaikka.

Etämyynnillä tarkoitetaan sitten taas tilanteita, joissa myyjä ja ostaja eivät kohtaa. Yleisin tapa tehdä etämyyntiä nykyään on internetin tai puhelimen välityksellä tehty kauppa. Esimerkiksi minä teen etämyyntiä varsin paljon, koska toimeksiantoni tulevat usein sähköpostitse tai puhelimen välityksellä.

Sillä onko myynti koti- tai etämyyntiä ei kuitenkaan ole kovinkaan suuri merkitys. Molempia myyntitapoja rasittaa varsin laajat ja monin paikoin yhtenevät tiedonantovelvollisuudet ja ankarat sanktiot kyseisten tiedonantovelvollisuuksien laiminlyönnistä.

Autokaupan peruuttaminen

Lautakunnan päätös nojautuu vahvasti kuluttajansuojalain 6 luvun 14 §:än ja varsinkin sen toiseen momenttiin, jossa elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntiä sanktioidaan varsin ankarasti. Eli jos elinkeinonharjoittaja ei ole antanut ostajalle tietoa kaupan peruuttamisoikeudesta ja ajasta, voi ostaja peruuttaa kaupan vuoden kuluttua. Toisin sanoen se perinteinen 14 vuorokauden peruutusoikeus pitenee vuoden mittaiseksi.

Päätöksessään lautakunta on katsonut, että kyseessä on kotimyynti eikä elinkeinonharjoittaja ole toimittanut ostajalle kotimyyntiin liittyviä peruutusohjeita. Näin ollen ”autokaupan purku 14 vrk” muuttuukin vuoden mittaiseksi peruuttamisoikeudeksi luovutushetkestä.

Ostajalle syntyneet kulut ja niiden korvausvelvollisuus

Auton ostaja on joutunut korjauttamaan autoa ennen autokaupan peruuttamista yli 1 000 eurolla. Tältä osin lautakunta on katsonut, että myyjäliike on velvollinen korvaamaan korjauskuluja 650 euroa. Lautakunta perustelee asiaa sillä, että ostaja on hyötynyt normaaleiksi käyttökuluiksi katsottavista korjauksista ja lisäksi lautakunta on katsonut, että ostaja voi hyödyntää autoon ostamaansa lohkolämmittimen johtoa muussa autossa. Tältä osin lautakunnan ratkaisua voi ehkä hiukan kritisoida elinkeinonharjoittaja myönteiseksi, sälyttäähän lautakunta ostajan harteille vielä auton käyttämisestä saadun hyödyn maksamisen. Toisaalta lautakunnan ratkaisun ymmärtää siinä valossa, kun otetaan huomioon autoliikkeen ankara vastuu itse kaupan peruuntumisessa.

Tämän artikkelin myötä toivotan kaikille lukijoille rauhallista joulua ja parempia autokauppoja vuodelle 2018.

Autokaupan ja auton korjauksiin liittyvissä virhetilanteissa asiakkaan käytettävissä on Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy:n erittäin laaja osaaminen kuluttajansuojalain 5 ja 8 luvuista. Tämän lisäksi asiakkaan käytettävissä on myös Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy:n kattava osaaminen autoihin liittyvästä tekniikasta, minkä avulla asiakkaan asia voidaan arvioida perusteellisesti usein jo ensimmäisen maksuttoman puhelun aikana. Näin asiakas voi olla varma, ettei hän maksa turhasta asiamiehen käytöstä, jos siihen ei ole tarvetta.

(Kuvassa: Meillä joulukuusi on koristeltu perinteisesti aatonaattona)