Identiteettivarkaus – kuka korvaa uhrille ja mitä?

Identiteettivarkaus – kuka korvaa uhrille, mitä ja milloin?

 

Mitä tarkoittaa identiteettivarkaus

”identiteettivarkaus”-sana on omalla tavallansa mörkö, jolla on peloteltu jo vuosikausia. Temppu on lähes yhtä vanha kuin ihmiskunta, eli joku toinen esiintyy henkilönä, joka hän ei oikeasti ole.

Muutama vuosikymmen sitten ongelma oli varsin vähäinen, eli kyseeseen tuli esimerkiksi toisen omaisuuden myyminen tai sitten velan ottaminen toisen henkilön tai yrityksen nimiin. Kaiken kaikkiaan väärinkäytökset aiheuttivat paljon harmia, mutta yleensä asia voitiin selvittää ja oikea asiantila palautettua kohtuullisen helposti.

Identiteettivarkaus on kuitenkin 2000-luvulla osoittautunut erittäin kimurantiksi rikokseksi. Tämä johtuu siitä, että ihmisten tunnistautuminen hoidetaan lähes aina pankkitunnusten avulla. Näin ollen, jos henkilö A saa käyttöönsä henkilön B pankkitunnukset mukaan lukien tietysti kaikki tunnusten käyttöön tarvittavat salasanat, on A:lla erinomainen mahdollisuus tehdä paljon harmia B:lle.

Pankkitunnukset ja tunnistuspalvelu

Pankkitunnusten luovuttamisesta säädetään niin sanotussa tunnistuslaissa (Vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista annettu laki 617/2009). Lain 13, 14 ja 17 §:ssä asetetaan pankille määrätyt velvoitteet tunnusten luovutustilanteeseen.

Tunnistuspalvelun tarjoajana pankin on esimerkiksi huolehdittava siitä, että sen palveluksessa olevalla henkilöstöllä on harjoitetun toiminnan laajuuteen nähden riittävä asiantuntemus, kokemus ja pätevyys. Lisäksi ensitunnistautuminen on aina tehtävä henkilökohtaisesti, ja siinä on todettava asiakkaan henkilöllisyys voimassa olevasta henkilötodistuksesta. Näin ollen voidaan todeta, että tunnusten luovuttamiselle on laissa asetettu varsin korkea kynnys.

Vahingonkorvauslain 5 luvussa määritellään vahingonkorvausvastuu tilanteissa, joissa tunnusten antaminen väärälle henkilölle aiheuttaa vahinkoa. Tämän tyyppisessä tilanteessa vahinko ei ole aiheutunut pankin ja asiakkaan välisestä sopimussuhteesta, koska toinen henkilö on esiintynyt asiakkaana. Näin ollen kynnys vahingonkorvaukseen on erittäin korkea. Finanssineuvonnan pankkilautakunnassa on ollut tähän mennessä yksi identtiteettivarkauteen liittyvä asia, josta saa erinomaisen näkökulman uhrin saamiin korvauksiin ja asemaan tilanteessa, jossa väärinkäyttäjä on avannut kokonaan uuden pankkiasiakkuuden käyttämällä esimerkiksi varastettua ajokorttia.

Miten rikos etenee

Yleensä asiankulku on sellainen, että pankkitunnukset saatuaan väärinkäyttäjä alkaa hyödyntämään tunnuksia juuri tunnistautumismielessä. Toisin sanoen väärinkäyttäjä hankkii esimerkiksi kymmenittäin pikavippejä ja muita pieniä asioita, joita hän saa pelkästään tunnistautumalla pankin tunnuksilla.

Rikos voi pahimmillaan jatkua useita kuukausia, koska pankkitunnuksilla voi myös muuttaa esimerkiksi osoitetiedot, jolloin väärinkäytöksen uhriksi joutunut henkilö ei edes tiedä tulevista ongelmista ennen käräjäoikeuteen joutumista.

Rikoksen paljastuttua rikoksen uhri joutuu sen epämiellyttävän asian eteen, että hänellä saattaa olla kymmenittäin pikavippejä ja muita sitoumuksia (esimerkiksi lehtitilauksia), jotka ovat menneet jo kauan aikaa sitten perintään. Jos oikein huonosti käy, niin uhrin luottotiedotkin alkavat olla tässä vaiheessa vaarassa.

Toimet, joihin tulee ryhtyä

Miten tällaisessa tilanteessa sitten tulisi menetellä? Lähtökohtaisesti uhri ei ole vastuussa mistään väärällä henkilöllisyydellä tehdyistä sopimuksesta. Ongelmaksi tämmöisessä tapauksessa kuitenkin muodostuu se, että uhrilta kestää pahimmillaan kuukausia selvittää, mitä kaikkea väärinkäyttäjä on kerinnyt tekemään.

Maalaisjärjellä ajateltuna voisi kuvitella, että tunnukset myöntänyt pankki on syyllistynyt huolimattomuuteen ja se korvaa myös aiheutuneet vahingot. Lähtökohtaisesti kyllä, mutta suomalainen vahingonkorvausoikeus on erittäin luterilainen. Toisin sanoen rikoksen uhri ei missään nimessä voi hyötyä siitä, että hänelle on syntynyt rikoksesta kuluja. Tämä tarkoittaa sitä, että pankki saattaa korvata sellaisia kuluja, jotka voidaan suoraan näyttää toteen, kuten esimerkiksi puhelin- tai matkustuskuluja. Suurin kulu tämän tyyppisissä tapauksissa on kuitenkin asian selvittelyyn kulunut aika, mikä ei kuitenkaan ole koskaan korvattavaa vahinkoa.

Mikäli näyttää siltä, että kyseessä on palveluntarjoajan huolimattomuus ja näin ollen korvausvastuu on palveluntarjoajalla, niin eikö olisi järkevämpää antaa toisen henkilön selvittää kaikki syntyneet vastuut ja hoitaa ne pois päiväjärjestyksestä? Tällöin kulut, jotka syntyvät palkatun henkilön osalta, ovat  korvattavaa vahinkoa samalla tavalla kuin esimerkiksi omat puhelinkulut.

Näin toimimalla rikoksen uhri voi jatkaa elämäänsä, eikä hänen tarvitse huolehtia kaikista selvityksistä ja sopimusten purkamisista, ja korvausvastuu on sillä taholla, joka on tosiasiassa mahdollistanut rikoksen alun perin omalla huolimattomuudellaan.

Artikkelin kirjoittaja Petteri Lehtonen on Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy:n perustaja. Hän on erikoistunut asumiseen ja kuluttajansuojaan liittyvään juridiikkaan sekä perintöoikeuteen. Tämän lisäksi hänellä on yli vuosikymmenen kokemus sopimus-, matkailu-, hankinta-, julkisuus- ja hallintolainsäädännöstä.

(Kuvassa: Hong Kongin saaren ja mantereen välillä liikennöi varsin kuuluisa lautta “cross-harbor ferry”)