Edunvalvontavaltuutus – Miksi?

Edunvalvontavaltuutuksella valtuuttaja voi valtuuttaa haluamansa henkilön huolehtimaan omista asioistaan, jos valtuuttajasta itsestään tulee myöhemmin siihen kykenemätön esimerkiksi heikentyneen terveydentilan vuoksi.

Edunvalvontavaltuutuksella valtuuttaja voi valtuuttaa haluamansa henkilön huolehtimaan omista asioistaan, jos valtuuttajasta itsestään tulee myöhemmin siihen kykenemätön esimerkiksi heikentyneen terveydentilan vuoksi. On varmasti miellyttävämpää tietää, että joku läheinen ja luotettava henkilö huolehtii omista asioista sen sijaan, että tehtävään määrättäisiin yleinen edunvalvoja, jolle valtuuttajan asioiden hoito on vain yksi tehtävä monien muiden joukossa.

Edunvalvontavaltuutuksella pystytään myös jonkin verran ohjaamaan valtuutetun toimia erinäisillä valtuutukseen otettavilla määräyksillä. Tietyistä oikeustoimista tulee nimittäin erikseen määrätä edunvalvontavaltuutuksessa, jotta valtuutettu voisi sellaisia tehdä. Tällainen oikeustoimi on esimerkiksi valtuuttajan omaisuuden lahjoittaminen. Lisäksi edunvalvontavaltuutuksessa voidaan erikseen määrätä siitä, että tiettyihin oikeustoimiin tarvitaan holhousviranomaisen lupa.

Edunvalvontavaltuutus on hyvä laatia yhteisymmärryksessä valtuutetun (ja mahdollisesti vara- ja toissijaisen valtuutetun) kanssa. Valtuutettu on yleensä valtuuttajalle läheinen henkilö, joka nauttii valtuuttajan luottamusta. Tällaisia ovat useimmiten valtuuttajan lapset ja lapsenlapset, mutta mikään ei estä valtuuttajaa valtuuttamasta asioidensa hoitoa perheen ulkopuoliselle. Oikeushenkilöä ei kuitenkaan voi nimetä valtuutetuksi.

Edunvalvontavaltuutuksen tekemisessä kannattaa olla tarkkana, sillä se on määrämuotoinen oikeustoimi, joka tulee todistaa kahden todistajan toimesta. Valtuutetun henkilöstä poiketen, todistajana ei taas voi toimia ihan kuka tahansa ja esimerkiksi valtuuttajan lapset ja lapsenlapset ovat esteellisiä tähän tehtävään.

Jos sinulla heräsi kysyttävää koskien edunvalvontavaltuutusta tai tarvitset apua sellaisen laatimisessa, autamme sinua mielellämme.

Artikkelin on kirjoittanut lakimies Viivi Paavilainen.

Perintöoikeuteen ja perhevarallisuusoikeuteen liittyvissä asioissa asiakkaan käytettävissä on Lakiasiaintoimisto Lehtonen Oy:n erittäin laaja osaaminen, minkä avulla asiakkaan asia voidaan arvioida perusteellisesti usein jo ensimmäisen maksuttoman puhelun aikana. Näin asiakas voi olla varma, ettei hän maksa turhasta asiamiehen käytöstä, jos siihen ei ole tarvetta.

Lisätietoja:

Jaa tämä artikkeli

Viivi Paavilainen

Viivi Paavilainen

Jaa tämä artikkeli

Scroll to Top
Vieritä ylös