Viivi Paavilainen

Perinnöstä luopuminen vai perintöosuuden luovuttaminen?

Perinnöstä luopuminen tarkoittaa sitä, että perillinen ilmoittaa, ettei hän aio ottaa vastaan tulevaa perintöä. Perintöosuuden luovuttaminen sitä, että perillinen ottaa perinnön ensin vastaan, jonka jälkeen hän luovuttaa osuutensa haluamalleen taholle.

Edunvalvontavaltuutus – Miksi?

Edunvalvontavaltuutuksella valtuuttaja voi valtuuttaa haluamansa henkilön huolehtimaan omista asioistaan, jos valtuuttajasta itsestään tulee myöhemmin siihen kykenemätön esimerkiksi heikentyneen terveydentilan vuoksi.

Testamentti

Testamentin määräykset eivät välttämättä ole yksioikoisia. Perittävä voi pyrkiä ennaltaehkäisemään perintöriitojen syntymistä testamentin määräyksillä. Perittävä voi testamentissa ilmaista, mikä olisi hänen mukaansa oikeudenmukainen jako perillisten kesken.

Perunkirjoitus

Perunkirjoituksen toimittaminen on tehtävä määräajassa ja se tulee toimittaa, vaikka perittävältä jäisi vain velkoja. Perunkirjoitustilaisuudessa laaditaan perukirja, joka sisältää mm. tiedot perittävän varoista, veloista ja kuolinpesän osakkaista.

Scroll to Top
Vieritä ylös